Liikunnan ja terveystiedon opettajan opintovapaan sijaisuus, Kontiolahden koulu ja Kontiolahden lukio
Haemme osaavaan ja loistavaan joukkoomme liikunnan ja terveystiedon opettajaa opintovapaan sijaisuuteen ajalle 8.1. – 1.3.2024. Opetettavat aineet ovat terveystieto Kontiolahden lukiossa sekä liikunta yläluokkien (7 -9 lk.) oppilaille.
Arvostamme vahvaa ammatillista osaamista, hyviä ryhmänhallintataitoja, opetusteknologian käyttötaitoa sekä hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja. Toivomme hakijoilta ajantasaista pedagogista näkemystä sekä valmiuksia avoimen lähikouluperiaatteen mukaisten tukiprosessien kehittämiseen arjessa. Hakijoilta odotetaan halukkuutta toteuttaa yhteis- ja samanaikaisopettajuuden eri muotoja ja taitoja ohjata oppilasta hänen henkilökohtaisella oppimispolullaan. Kuntamme yhtenäisen perusopetuksen kehittämistyössä tarvitsemme monipuolisia osaajia.
Hakuilmoituksessa mainitut virat ja toimet ovat Kontiolahden opetuspalvelun yhteisiä virkoja ja tehtäviä. Mainitut koulut ovat palvelussuhteen suunnitellut aloituskoulut.
Sähköinen hakemus on täytettävä ke. 13.12.2023 klo 12.00 mennessä Kontiolahden kunnan kotisivuilla Avoimet työpaikat - kontiolahti. Hakemuksiin on liitettävä kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä ansioluettelo. Haastatteluihin kutsutaan erikseen.
Hakuaika päättyy ke. 13.12.2023 klo 12.00. Kelpoisuus tehtävään määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/98 mukaisesti. Tehtävän palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan.
Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.
Lisätietoja: Juha Rytkönen, apulaisrehtori, Kontiolahden koulu, p. 050 428 5102
Kontiolahden kunta on savuton työpaikka.
Kontiolahti 15.11.2023
Sivistyslautakunta