Tule mukaan 650 työntekijän joukkoon tekemään töitä 15 000 kuntalaisen hyväksi. Kontiolahden kunta on viiden tähden kunta, jossa on erinomaiset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet sekä tekemisen meininki! Olet luova oman työsi kehittäjä, me tuemme sinua siinä. Saat käyttöösi hyvät henkilöstöedut ja kehittyvän toimintaympäristön! Oletko valmis täyttämään paikan osaamisellasi?

Liikunnan ja terveystiedon opettajan opintovapaan sijaisuus, Kontiolahden koulu

Haemme osaavaan ja loistavaan joukkoomme Kontiolahden kunnan perusopetukseen liikunnan ja terveystiedon opettajaa opintovapaan sijaisuuteen ajalle 8.1. – 31.5.2024. Opetettavat aineet ovat terveystieto sekä liikunta yläluokkien (7 -9 lk.) oppilaille.

Arvostamme vahvaa ammatillista osaamista, hyviä ryhmänhallintataitoja, opetusteknologian käyttötaitoa sekä hyviä työyhteisö- ja vuorovaikutustaitoja. Toivomme hakijoilta ajantasaista pedagogista näkemystä sekä valmiuksia avoimen lähikouluperiaatteen mukaisten tukiprosessien kehittämiseen arjessa. Hakijoilta odotetaan halukkuutta toteuttaa yhteis- ja samanaikaisopettajuuden eri muotoja ja taitoja ohjata oppilasta hänen henkilökohtaisella oppimispolullaan. Kuntamme yhtenäisen perusopetuksen kehittämistyössä tarvitsemme monipuolisia osaajia.

Hakuilmoituksessa mainitut virat ja toimet ovat Kontiolahden opetuspalvelun yhteisiä virkoja ja tehtäviä. Mainitut koulut ovat palvelussuhteen suunnitellut aloituskoulut.

Sähköinen hakemus on täytettävä ke. 13.12.2023 klo 12.00 mennessä Kontiolahden kunnan kotisivuilla Avoimet työpaikat - kontiolahti. Hakemuksiin on liitettävä kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä ansioluettelo. Haastatteluihin kutsutaan erikseen.

Hakuaika päättyy ke. 13.12.2023 klo 12.00. Kelpoisuus tehtävään määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/98 mukaisesti. Tehtävän palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan.

Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävään voidaan soveltaa enintään kahden kuukauden koeaikaa. 

Lisätietoja: Juha Rytkönen, apulaisrehtori, Kontiolahden koulu, p. 050 428 5102

Kontiolahden kunta on savuton työpaikka.


Kontiolahti 15.11.2023

Sivistyslautakunta


Hakuaika alkaa: 15.11.2023 12:00Hakuaika päättyy: 13.12.2023 12:00

Jaa ilmoitus