Tule mukaan 650 työntekijän joukkoon tekemään töitä 15 000 kuntalaisen hyväksi. Kontiolahden kunta on viiden tähden kunta, jossa on erinomaiset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet sekä tekemisen meininki! Olet luova oman työsi kehittäjä, me tuemme sinua siinä. Saat käyttöösi hyvät henkilöstöedut ja kehittyvän toimintaympäristön! Oletko valmis täyttämään paikan osaamisellasi?

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Tule töihin Kontiolahden varhaiskasvatukseen! Olemme rohkea ja kehittyvä kunta loistavalla asenteella ja innostuksella tehdä työtä. Työskentelemme yhdessä laadukkaan varhaiskasvatuksen eteen. Arvostamme sinua ja pidämme tärkeänä, että viihdyt työssäsi. Saat toteuttaa itseäsi onnellisen lapsuuden luomisessa. Pidämme hyvää huolta yhteisömme työhyvinvoinnista. Meille on tärkeää lämmin vuorovaikutus sekä positiivinen, kannustava ja rento työilmapiiri, jossa on lupa hassutella ja lupa myös epäonnistua.

Haettavana on 11 VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAN toistaiseksi voimassa olevaa tehtävää. Tehtävät sijoittuvat eri toimintayksiköihin, ja osa niistä sijoittuu ryhmiin, joissa tarvitaan lisähenkilöstöä kolmitasoisen tuen toteuttamiseksi. Yksi tehtävistä on kiertävän lastenhoitajan tehtävä. Työ alkaa 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana osallistut ryhmän toiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen, arviointiin ja kehittämiseen yhdessä muun tiimin kanssa. Lisäksi osallistut tiiviiseen yhteistyöhön vanhempien kanssa lapsen tasapainoisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseksi.

Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri sekä henkilöstön ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä ovat osa laadukasta toimintaamme. Pidämme tärkeänä huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä ja vanhemmuuden tukemista.

Toivomme sinulta sensitiivistä, lämmintä suhtautumista lapsiin ja perheisiin, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä positiivista ja joustavaa työotetta. Arvostamme osaamista ja halua työskennellä tukea tarvitsevien lasten kanssa.


Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018, 28 §) mukainen kelpoisuus, huomioiden varhaiskasvatuslain henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75 §) mukaiset hakijat. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon edellytetään lasten ja nuorten suuntautumisopinnot.

Tehtävään  valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tartuntatautilain (55 §) velvoitteen mukaan työnantajalle tulee selvittää tuberkuloositartuntariski.


Tehtäväkohtainen palkka: 2455.68 e/kk. Lisäksi voidaan maksaa KVTES:n mukaista työkokemuslisää aiemman työkokemuksen perusteella. 

Sopimusala: Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus KVTES

Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.


Hakemukset pyydetään jättämään sähköisesti 14.2.2025 klo 12 mennessä kotisivuillamme https://www.kontiolahti.fi/avoimet-tyopaikat.

Kontiolahden kunta on savuton kunta.


Lisätietoja antaa: varhaiskasvatuksen päällikkö Piia Silventoinen-Litja p. 040 8096797, piia.silventoinen-litja@kontiolahti.fi tai varhaiskasvatuksen asiantuntija Sanna Hintsala p. 050 4704164, sanna.hintsala@kontiolahti.fi tai varhaiskasvatuksen esimies Heidi Pesonen p. 040 3575467, heidi.pesonen@edu.kontiolahti.fi 

Hakuaika alkaa: 31.01.2025 10:00Hakuaika päättyy: 14.02.2025 12:00

Jaa ilmoitus