KESÄTYÖ: ruokahuollon avustavat tehtävät
Kontiolahtelainen nuori, tule meille tutustumaan työelämään ja loistavimpaan kuntaan työpaikkana!
Kunnan kesätyöpaikkoihin voivat työllistyä kontiolahtelaiset vuosina 2006–2010 syntyneet nuoret. Työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti kunnan eri yksiköissä. Nuorten kesätyöpaikkojen kesto on kaksi viikkoa touko-elokuun aikana. Työaika on 30 h/viikko ja palkka 7,50 €/tunti.
Nuori voi halutessaan hakea useaan kunnan kesätyöpaikkaan kopioimalla kunnan verkkosivujen kautta tekemäänsä hakemusta Laura-järjestelmässä. Tunnuksen Laura-järjestelmään saa ensimmäisen hakemuksen yhteydessä omaan sähköpostiosoitteeseen, jos hakemukseen on täyttänyt tiedon oikeasta sähköpostiosoitteesta.
Valituksi voi tulla vain yhteen kunnan kesätyöpaikkaan. Jos nuori on jo sopinut yhdestä kesätyöpaikasta kunnalla, hän ei voi enää vaihtaa toiseen kesätyöpaikkaan kunnalla. Nuori voi kuitenkin tutustua myös muihin työllistymisen vaihtoehtoihin kesän aikana. Kunnan kesätyöpaikka ei estä kunnan tukea nuoren kesätyöyrittäjyyteen tai muun työnantajan tukea kesätyöllistämiseen. Lisätietoja näistä löytyy kunnan verkkosivuilta www.kontiolahti.fi/kesatyot
Hae kunnan kesätyöpaikkoihin sähköisesti 23.2.2025 klo 23.59 mennessä osoitteessa www.kontiolahti.fi/avoimet-tyopaikat
Kontiolahden kunta on savuton kunta.
Tässä haussa haetaan nuoria ruokahuollon avustaviin tehtäviin Lehdokin ja Peltosirkun päiväkodin ja Kylmäojan koulun, sekä Kirkonkylän koulukeskuksen keittiöillä. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi astiahuoltoa, tavaran vastaanottoa, kuormien purkua, puhtaanapitoa ja ruokien esille laittamista.
Voit halutessasi tarkentaa hakemuksessasi mistä työkohteesta olet erityisesti kiinnostunut. (Hygieniapassi suositeltava, ei välttämätön.)
Kesätyöpaikkojen määrä: 5
Työskentelyajankohdat ja työkohteet:
Päiväkoti Lehdokki 2-13.6.2025 Päiväkoti Peltosirkku 2-13.6.2025 Kylmäojan koulu 2-13.6.2025 Koulukeskuksen valmistuskeittiö 2-13.6.2025, 16-27.6.2025 |
Lisätietoja: Sirpa Laakkonen, 050 467 2578 , sirpa.laakkonen@kontiolahti.fi