Tule mukaan 650 työntekijän joukkoon tekemään töitä 15 000 kuntalaisen hyväksi. Kontiolahden kunta on viiden tähden kunta, jossa on erinomaiset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet sekä tekemisen meininki! Olet luova oman työsi kehittäjä, me tuemme sinua siinä. Saat käyttöösi hyvät henkilöstöedut ja kehittyvän toimintaympäristön! Oletko valmis täyttämään paikan osaamisellasi?

KESÄTYÖ: lastenhoidon avustavat tehtävät varhaiskasvatuksessa

Kontiolahtelainen nuori, tule meille tutustumaan työelämään ja loistavimpaan kuntaan työpaikkana! 

Kunnan kesätyöpaikkoihin voivat työllistyä kontiolahtelaiset vuosina 2006–20010 syntyneet nuoret. Työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti kunnan eri yksiköissä. Nuorten kesätyöpaikkojen kesto on kaksi viikkoa touko-elokuun aikana. Työaika on 30 h/viikko ja palkka 7,50 €/tunti.

Nuori voi halutessaan hakea useaan kunnan kesätyöpaikkaan kopioimalla kunnan verkkosivujen kautta tekemäänsä hakemusta Laura-järjestelmässä. Tunnuksen Laura-järjestelmään saa ensimmäisen hakemuksen yhteydessä omaan sähköpostiosoitteeseen, jos hakemukseen on täyttänyt tiedon oikeasta sähköpostiosoitteesta.

Valituksi voi tulla vain yhteen kunnan kesätyöpaikkaan. Jos nuori on jo sopinut yhdestä kesätyöpaikasta kunnalla, hän ei voi enää vaihtaa toiseen kesätyöpaikkaan kunnalla. Nuori voi kuitenkin tutustua myös muihin työllistymisen vaihtoehtoihin kesän aikana. Kunnan kesätyöpaikka ei estä kunnan tukea nuoren kesätyöyrittäjyyteen tai muun työnantajan tukea kesätyöllistämiseen. Lisätietoja näistä löytyy kunnan verkkosivuilta www.kontiolahti.fi/kesatyot 

Hae kunnan kesätyöpaikkoihin sähköisesti 23.2.2025 klo 23.59 mennessä osoitteessa www.kontiolahti.fi/avoimet-tyopaikat

Kontiolahden kunta on savuton kunta.

Tässä haussa haetaan nuoria lasten hoidon avustaviin tehtäviin päiväkodeille. Työ tapahtuu varhaiskasvatuksen lapsiryhmissä. Tehtävät sisältävät esim. lasten kanssa pelaamista ja leikkimistä, sekä järjestely- ja siivoustehtäviä.

Voit halutessasi tarkentaa hakemuksessasi mistä tehtävistä olet erityisesti kiinnostunut. 

Kesätyöpaikkojen määrä: 24

Työskentelyajankohdat



Päiväkoti Lehdokki, Lehmo. 2.-15.6. (4)
Onttolan Päiväkoti, Onttola. 2.-15.6. (3)
Päiväkoti Päivänpaiste, Kylmäoja. 2.-15.6. (3)
Vuoropäiväkoti Aamuvirkku, Lehmo. 2.6.-5.8. (6)
Päiväkoti Peltosirkku, Lehmo. 2.6.-27.7. (6)
Paiholan päiväkoti, Paihola. 2.6.-27.6. (2)




Työkohteet: Päiväkoti Peltosirkku, Päiväkoti Lehdokki, Vuoropäiväkoti Aamuvirkku, Päiväkoti Päivänpaiste, Onttolan päiväkoti sekä Karhunpes ja Paiholan ja Onttolan päiväkodit.

Lisätietoja:

Anne Pursiainen, 050 407 7416, anne.pursiainen@edu.kontiolahti.fi (Päiväkoti Lehdokki)

Marja Kauppinen, 0400 743 826, marja.kauppinen@edu.kontiolahti.fi (Päiväkoti Peltosirkku, Paiholan päiväkoti)

Heidi Pesonen,  040 357 5467, heidi.pesonen@edu.kontiolahti.fi (Vuoropäiväkoti Aamuvirkku)

Tero Hurskainen, 040 748 1992, tero.hurskainen@edu.kontiolahti.fi (Päiväkoti Päivänpaiste, Onttolan päiväkoti)






Hakuaika alkaa: 01.02.2025 06:00Hakuaika päättyy: 23.02.2025 23:59

Jaa ilmoitus