Tule mukaan 650 työntekijän joukkoon tekemään töitä 15 000 kuntalaisen hyväksi. Kontiolahden kunta on viiden tähden kunta, jossa on erinomaiset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet sekä tekemisen meininki! Olet luova oman työsi kehittäjä, me tuemme sinua siinä. Saat käyttöösi hyvät henkilöstöedut ja kehittyvän toimintaympäristön! Oletko valmis täyttämään paikan osaamisellasi?

KESÄTYÖ: ulkoalueiden ja kiinteistöjen kunnossapidon avustavat tehtävät

Kontiolahtelainen nuori, tule meille tutustumaan työelämään ja loistavimpaan kuntaan työpaikkana! 

Kunnan kesätyöpaikkoihin voivat työllistyä kontiolahtelaiset vuosina 2006–2010 syntyneet nuoret. Työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti kunnan eri yksiköissä. Nuorten kesätyöpaikkojen kesto on kaksi viikkoa touko-elokuun aikana. Työaika on 30 h/viikko ja palkka 7,50 €/tunti.

Nuori voi halutessaan hakea useaan kunnan kesätyöpaikkaan kopioimalla kunnan verkkosivujen kautta tekemäänsä hakemusta Laura-järjestelmässä. Tunnuksen Laura-järjestelmään saa ensimmäisen hakemuksen yhteydessä omaan sähköpostiosoitteeseen, jos hakemukseen on täyttänyt tiedon oikeasta sähköpostiosoitteesta.

Valituksi voi tulla vain yhteen kunnan kesätyöpaikkaan. Jos nuori on jo sopinut yhdestä kesätyöpaikasta kunnalla, hän ei voi enää vaihtaa toiseen kesätyöpaikkaan kunnalla. Nuori voi kuitenkin tutustua myös muihin työllistymisen vaihtoehtoihin kesän aikana. Kunnan kesätyöpaikka ei estä kunnan tukea nuoren kesätyöyrittäjyyteen tai muun työnantajan tukea kesätyöllistämiseen. Lisätietoja näistä löytyy kunnan verkkosivuilta www.kontiolahti.fi/kesatyot 

Hae kunnan kesätyöpaikkoihin sähköisesti 23.2.2025 klo 23.59 mennessä osoitteessa www.kontiolahti.fi/avoimet-tyopaikat

Kontiolahden kunta on savuton kunta.

Tässä haussa haetaan nuoria liikuntapaikkojen, uimarantojen, puistojen hoidon, sekä kiinteistöjen ulkoalueiden kunnossapidon avustaviin tehtäviin Lehmoon ja Kirkonkylälle.

Liikuntapaikkojen, uimarantojen ja puistojen hoidon kesätyöpaikoissa työt ovat pääasiassa ruohonleikkuun ja alueiden siistinä pitämisen tehtävissä. Tehtävinä on trimmausta, ajettavalla leikkurilla ajoa, jätehuoltoa ja pieniä kunnostustöitä. 

Osoite:

Lehmon urheilukeskus, Urheilukentäntie 10, 80710 Lehmo.
Kirkonkylän urheilukeskus, Vierevänniementie 4, 81100 Kontiolahti.

Työskentelyajankohdat kiinteistöt ja ulkoalueet:  23.6.-6.7. ja 7.7.-20.7.

Liikuntapaikat: 2.6 - 15.8. 

Kiinteistöjen ulkoalueiden kunnossapito sisältää mm. haravointia, kitkemistä, ruoholeikkausta yms. Työhön kuuluu myös kiinteistöhoidon muut aputyöt.

Osoite:

Lehmon ja Kylmäojan kiinteistöt
Sote asema ja kirkonkylän pienkiinteistöt
Kontiolahden virastot ja koulukeskus

Kesätyöpaikkojen määrä yhteensä: 16


Lisätietoja

 Rakennusinsinööri Petja Piiroinen p. 0503046028 ja liikuntapaikkamestari Harri Lehikoinen p. 0504532305

Hakuaika alkaa: 01.02.2025 06:00Hakuaika päättyy: 23.02.2025 23:59

Jaa ilmoitus